Muutama päivä sitten pidetyn neuvonpidon jälkeen Sulttaani julisti, että lopullinen suuren luokan hyökkäys aloitettaisiin pikapuoliin, ja että seuraavat päivät tulisi pyhittää juhlinnalle sekä levolle. Kerroin viimeksi yrityksestäni saada Utkanin kielenkannat aukeamaan, ja onnistuinkin siinä hyvin. Suurin osa piirittäjistä oli hilpeällä ja toiveikkaalla tuulella: piiritys oli loppumassa, mutta ajatus ylihuomisesta mahdollisesta kuolemasta Konstantinopolin muureilla ei vielä kummitellut mielessä. Utkan, joka on yleensä melko totinen ja juro, oli poikkeuksellisen hilpeä. Niinpä yritin udella tietooni, mitä hän oli tehnyt Suuren Ordan leirissä aikaisemmin. Utkan epäröi ensin, mutta lopulta nöyrtyi kertomaan, mitä oli kuullut ja kokenut.
(more…)
Ilta hämärtyy. Joukko väsyneitä miehiä istuu ison leirinuotion ympärillä jutustellen hiljaa. Tunnelma on jännittynyt, pystyn aistimaan sen. Odotamme vain Sulttaanin päätöstä. Tänään Sulttaanin armeija ei ole tehnyt juuri mitään: aikaisemmin päivällä Mehmet II kutsui joukkojensa komentajat koolle ja kyseli joukkojensa tuntoja. Siellä mekin istuimme, minä, veljeni ja Utkan, silkkiin puettujen, arpisten ja viiksekkäiden ukkojen keskellä ja puhuimme ja kuuntelimme. Jotkut sanoivat: miehemme käyvät levottomiksi. Toiset uhosivat jäävänsä vaikka koko vuodeksi. Kolmas oli kuullut pelottavia huhuja suuresta kristitystä laivastosta, joka tulisi mereltä auttamaan piiritettyä kaupunkia. Poistuttuamme Sulttaani jäi miettimään, mitä tehdä. Itse olen sitä mieltä, että vaikka mitään kristittyä laivastoa ei olisikaan, tulisi piiritys saattaa loppuun mahdollisimman nopeasti.
(more…)
Mitä kauemmin piiritys kestää, sitä merkillisempiä asioita tapahtuu. Olen tottunut siihen, etteivät asiat muutu, ellen liiku: maisemat muuttuvat kun niiden ohi kulkee. Kuitenkin mitä kauemmin olen ollut täällä, paikoillani, pian sortuvan kaupungin edustalla, minusta tuntuu kuin matkustaisin syvemmälle johonkin epätodelliseen maailmaan. Yhtenä päivänä tuossa saattaa olla vihreä kukkula, toisena päivänä se on myllerretty maan tasalle; telttaleirit siirtyvät paikasta toiseen kuin tuulen kuljettamat lehdet, ja joka päivä kohtaamme jälleen yhden uuden heimon, kielen, murteen, vaatteen tai viirin. Konstantinopoli on ikivanha kreikkalaisten kaupunki, näin kerrotaan. Heimoni parissa on sanonta: kirkastaaksesi tulevaisuutesi, kurota menneisyytesi liekkiin. Vanhoissa uskomuksissa, tavoissa, viisauksissa ja perinteissä on voimaa, ja jokaisen suvun onnea varjelevat kauan sitten tomuksi hajonneiden esi-isien henget. Miksei siis myös kreikkalaisilla olisi tätä kirkasta liekkiä, joka palaa vuosisatojen voimalla ja valaisee nykyiset sukupolvet menestyksen loisteella?
(more…)
Saavuttuamme piirityspaikalle emme ole saaneet juurikaan mitään tehtyä, vaan meitä on pidetty reservissä muiden aselajien tehdessä tehtäviään. Toistaiseksi piiritystaistelua on käyty laivoin ja tykein, joista kumpikaan ei ole minun tai miesteni alaa.
Konstantinopolin edusta on yhtä myllerrystä. Ilma haisee palaneelta, sotilaat kaivavat suojia ja toisinaan ilman halki viheltää tykinkuulia. Tykkituli on pääasiallisesti yksisuuntaista. Jossain vaiheessa myös kaupungista ammuttiin, mutta lopettivat sen melko pian jostain syystä. Tykit ovat mielestäni luonnottomia aseita, hitaita ja kömpelöitä käyttää, vaikka niiden tuhovoimaa ei voikaan kieltää. Moiset aseet sopivat varmasti muurien ja kivitalojen runtelemiseen, mutta tuskin niistä tulee koskaan olemaan paljoa hyötyä kun vastassa on liikkuva vihollinen.
(more…)
On tähtikirkas yö, ja pystyttämiemme jurttien välillä loimuavat leirinuotiot. Kauempana näkyvät ottomaanien tukikohdan Rumeli Hisarin muurit kalpeassa kuunvalossa. Miehet ja hevoset nukkuvat, kohta minäkin. Keskustelimme pitkään sadanpäämiesten kanssa ensitapaamisestamme ottomaanien sulttaanin Mehmet Toisen kanssa. Se meni hyvin, paitsi että menetin melkein hermoni Hayderiin! Äh! Häneltä tuntuu puuttuvan motivaatiota suorittaa se tehtävä, mitä olemme tulleet tekemään: hän valittaa ja murjottaa kun matkanteko on vaikeimmillaan, mutta esiintyy kyllä edukseen kun olemme tekemisissä jonkun korkea-arvoisen kanssa. Hänellä on taipumusta itsekorostukseen, enkä ole kertaakaan koko matkan aikana kuullut hänen lausuvan isästämme ystävällisiä sanoja. Hayder on veljeni, eikä hän ole toistaiseksi tehnyt mitään väärää. Hän ei vain ymmärrä suvun merkitystä tai veren sakeutta. Pelkään, että siitä koituu hänelle vielä harmia.
- Ja Alan Qo’a puhui viidelle pojalleen:
- Jos te, kuten viisi nuolenvartta, jokainen pitäydytte omillanne,
- niin silloin teidät, kuten yksittäiset nuolenvarret, on helppo katkaista.
- Jos te yhteensidottujen nuolten tavoin pysytte yhdessä, yksimielisesti,
- kuka voi teitä uhata kevyin perustein?
-
- (more…)
On kulunut jo viikko siitä, kun jätimme taaksemme Kaffan ahtaat kadut, kiviset muurit ja talot. Takanamme ovat Krimin ja Unkarin loputtomat arot ja edessämme etelän suunnalla kohoavat loputtomat metsät ja vuoristoiset maastot. Idässä siintää Musta meri. Hevoset ovat voimissaan ja ratsastajillakin korkea mieliala. Olemme päässeet liikkumaan kiitettävällä nopeudella, vaikka varusteidemme määrä on suuri ja väkemme lukuisa. Kevät on sulavien lumien aikaa, ja vaikka vältimmekin lähtemästä rospuuton aikana, on maasto silti ollut mutaisaa ja tiet huonossa kunnossa. Hevosia joutuu pesemään usein ja kaikki satuloihin sidotut tavaramme, jotka ulottuvat polviemme tasolle, rapautuvat välittömästi. Saaliseläimet ovat vielä laihoja tähän aikaan vuodesta, mutta niitä ainakin on. Sain tänään kiinni jäniksen!
(more…)
